keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kulttuuria - Jari Silomäki - Harjoitelmia aikuisuuteen






Kulttuuria - Jari Silomäki - Harjoitelmia aikuisuuteen

Lähdin valokuvataiteen museoon katsomaan Fransesca Woodmanin Enkelinä olemisesta valokuvanäyttelyä, (johon palaan myöhemmin), mutta Jari Silomäen "Harjoitelmia aikuisuuteen" -valokuvanäyttely pysäytti, sarkastisen humoristiset kuvat saivat mielenkiinnon heräämään valokuvaajaa kohtaan. Suosittelen. Näyttely löytyy valokuvataiteen museosta 24.8.-17.12.2017.Jari Silomäki on dokumentaarisiin teoksiin keskittyvä taiteilija, jonka aiheita ovat yhteiskunnan asettamat odotukset, epäonnistuminen ja väkivalta.


"Jari Silomäen kuvasarja Harjoitelmia aikuisuuteen on kertomus nuoresta miehestä, hänen ihastuksestaan ja tuon ihmissuhteen kipukohdista. Kuvasarja koostuu pienistä osakertomuksista, yksittäisistä valokuvista ja kuvapareista, jotka muodostuvat katsojan mielikuvituksessa kokonaisuudeksi. Tarina rakentuu myös muilla kerronnallisilla tasoilla: tekstien, esitysjärjestyksen ja kuvien keskinäisten suhteiden kautta.
Elokuvamainen tarina on etukäteen käsikirjoitettu ja lavastettu. Kuvissa esiintyvä henkilö ei ole taitelija itse, vaan hän, kuten kaikki muutkin teoksen hahmot ovat näyttelijöitä. Päiväkirjamaisen arkiset tekstit, niiden minäkertoja ja katsojan päästäminen yksityisyyden alueelle esimerkiksi omakuvan keinoin tuottavat kuitenkin tarkan illuusion todellisista tapahtumista. Kuvissa faktan ja fiktion raja jätetään epätarkaksi."

Lähde: http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/nayttelyt/harjoitelmia-aikuisuuteen

Valokuvaaja Jari Silomäestä lisää.

http://www.jarisilomaki.com/
"We are the revolution
"











"Suljin silmäni
Kuvittelin olevani merellä
koko alkuelämämäni.
Avasin silmäni."

-Jari Silomäki




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti